A Confederacy of Dunces eli Tyhmyrien salaliitto keräsi pisteitä perus seiskapuolen. Hajonta tosin oli melkoinen - Deen lukukokemus oli tuskallinen 4 1/2, Jassu viihtyi arvosanan 9+ verran, kun taas Mervin kahden sivun lukukokemus ei raadin mukaan oikeuttanut arvostelemaan ollenkaan. Mervin suoritus myös kirvoitti sääntökeskustelun, jonka lopputulema oli, että kirjan kesken jättäminen aiheuttaa seuraavassa äänestyksessä yhden lapun eväämisen. Jos sama tapahtuu kahteen kertaan, niin äänestää ei saa ollenkaan.
Tyhmyrien salaliitosta tykkäämisessä suurin merkittävä tekijä tuntui olevan se, kuinka lukija suhtautui henkilöiden ärsyttävyyteen, ja pystyikö jopa samaistumaan johonkuhun. Jassu piti päähenkilö Ignatius Reillyä vähän rassukkana perusteekkarina, ja joku kykeni näkemään Ignatiuksessa osin myös itsensä: "Kukapa ei olisi joskus ajatellut olevansa niin fiksu, että muut ei vaan tajua". Kiivas keskustelu käytiin siitä, onko epämiellyttävä päähenkilö syy antaa huono arvosana, vai pitäisikö tunteiden herääminen aina lukea kirjan ansioksi, vaikkakin kirjaan tarttuminen tällöin on vastenmielistä.
Ylivoimaisesti suurin aika käytettiin Ignatiuksen hahmon ruotimiseen. Tunneälyn todettiin puuttuvan ja sosiaalisten tilanteiden tajun olevan huono. Toisaalta huomattiin että henkilö ei voi olla pelkästää säälittävä ressukka, jos hän luistelee ja keplottelee voittajana tilanteesta kuin tilanteesta (mikä henkilökohtaisesti korpesi minua kaikista eniten). Ignatiuksen lisäksi keskusteltiin syvemmin hänen äidistään ja siitä, onko äiti uhri vai syypää poikansa omalaatuisuuteen. Kirjan New Orleansista luomaa kuvaa pidettiin hyvänä (vaikka sen
todenperäisyys saattoi jäädä arvailujen varaan, en muista oliko kukaan
kaupungissa käynyt).
Kieltä kipiläiset pitivät enimmäkseen loistavana, erityisesti Jonesin slangia ja Ignatiuksen korrektia puhetta omalaatuisine sanavalintoineen. Ignatiuksen kirjeitä ja syntyvää kirjoitelmaa sen sijaan pidettiin enemmän tai vähemmän tylsinä. Rakennetta kuvattiin junnaavaksi ja tapahtumia olisi kenties kaivattu enemmän, kunnon kustannustoimittaminen ei varmaankaan olisi tehnyt kirjalle huonoa. Lopun läpikäyntiä jossa henkilöiden kuulumiset lyhyesti kerrottiin pidettiin hyvänä.
Keskustelussa toistui kaksi teemaa ylitse muiden: viihdyttävyys ja myötähäpeä. Tähän loppuun sopii siis erinomaisesti mainita kommentti "Johanna Tukiainen on kuin tää kirja" ja sitä seurannut keskustelu, jonka myötä Jussi Parviaisen todettiin olevan vielä Tuksuakin parempi verrokki.
Seuraava kipikirja on Jaska Filppulan Virginia City, 1965, josta takakannen tekstin perusteella odotetaan huikaisevaa elämystä;) Äänet jakaantuivat hyvin laajasti, Peltirummun (3) ja Sodan ja rauhan (2) ollessa ainoat kirjat jotka saivat useamman kuin yhden äänen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti