7.4.2019 purettiin David Foster Wallacen Infinite Jest. Kuukauden mittaisesta aikalisästä huolimatta tätä ei moni piiriläinen onnistunut näin ensi yrittämällä selättämään. Kirjan oli saanut luettua loppuun ainoastaan Antti ja Niina. Kouluarvosanoiksi lukukokemus sai oli 7- ja 9 eli ka JM:llä[1] noin 8.
Antin mielestä teksti ei ollut ollenkaan vaikeaa rakenteellisesti, mutta sitä oli paljon. Kirjassa oli paljon hienoja lauseita ja kielikuvia, joihin tekee mieli palata myös myöhemmin. Vaikutteita oli selvästi Thomas Pycnchonilta, kuten pöljät akronyymit sekä henkilöille annetut, heidän luonteenpiirteitä kuvastavat nimet. Kirjassa oli paljon itsekeksittyjä alaviitteitä, joissa oli eri kertojan ääni, kuin päätekstissä. Niinan mielestä aikasiirtymissä oli hankala pysyä mukana ja epäselväksi jäi, kuvattiinko kirjassa reaalimaailmaa vai oliko se kuvitelmaa. Anttia oli kirja jopa naurattanut ääneen, muut piiriläiset eivät olleet tavoittaneet kirjan hauskuutta ihan samassa määrin.
Kirjassa käsiteltiin addiktioita ja riippuvuuta monelta kantilta. Päätarinassa oli myös monta kertojan ääntä ja rinnakkaista juonta, mutta lopussa (kuulemma) kuitenkin kaikki langanpäät saatiin kasaan.
Itse sain kirjaa luettua noin 10% ja en ehkä ihan heti yritä uudestaan.
Seuraavaksi kirjaksi valikoitui (Antin äänellä) Robert Musil, Mies vailla ominaisuuksia.
Muita ääniä saaneita oli O: 3 ääntä, The Shadow of the wind 2 ääntä, Taikavuori ja Peltirumpu (never going to happen!)
[1] Jassun metodilla, Antti tämän kuitenkin laskee jotenkin eri tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti