Sigmund Freudin Unien Tulkinta on länsimaisen kulttuurihistorian merkittävimpiä teoksia. Se muutti aikanaan maailman ja avasi tien jolta ei ole paluuta (Gummerus, 1990). Freudin psykoanalyysi oli johdotukseltaan kuitenkin verraten yksinkertainen; mistä tahansa unista ja oireista jäljet veivät lopulta tasan kahteen mahdolliseen diagnoosiin, "joko se haluaa tappaa faijansa tai jyystää mutsiaan" (Pakonen et al, 2018). Myös itse päättelyketjussa oli matkan varrella vähintään keskikokoisen vaginan kokoisia aukkoja; lukijan oli välillä vaikea edes seurata saati allekirjoittaa Freudin kuva-arvoituksien purkutekniikkaa, vaikka tohtorin itsensä mielestä "näitä ilmiselviä merkityksiä ei tarvinne tarkemmin avata" (Känsälä & Känsälä, 2018).
***
Tanelin kipi-historian ensimmäinen arvontavoitto ei kerännyt pelkästään kiitosta. Otaniemen Fat Lizzardiin oli kerääntynyt täysi kirjallisuuspiiri entourageineen, mutta vain kaksi paikalletulijaa oli tankannut 518 sivua horinaa unista maaliin asti. Kaikki olivat kuitenkin yrittäneet, keskeytykset noin välillä 20-200 sivua. Arvosanaksi Freud sai A. Pakoselta seiskapuokin ja T. Känsälältä seiskamiikan, eli keskiarvoisesti perus seiskaplussan.
Kirjassa oli paljon hyvääkin, hetkittäin ja tietyistä näkökulmista tarkasteltuna kasilla alkava arvio olisi ollut hyvinkin perusteltavissa. Kirjailija laittoi tekstissä itsensä todella peliin, eikä vain jättäytynyt kylmästi analysoimaan ja sivusta kommentoimaan unia ja teorioitaan. Erityismaininnan saivat yksityiskohtainen kuvaus jättiläismäisestä nivuspaiseesta (esimerkkinä unien kehollisista tekijöistä) ja kokemuksien jakamisesta kokaiinin käytön plussista ja miinuksista (tämä ei tainnut varsinaisesti unien tulkintaan edes liittyä).
Freud vertasi unien tulkitsemista kuva-arvoitusten ratkaisemiseen. Näitä yksityiskohtaisia uni"analyyseja" kirja olikin pullollaan, ja niiden lukeminen vaihteli akselilla viihdyttävää-ärsyttävää-puuduttavaa. Viihdyttävää, koska selitykset ja päättelyketjut olivat parhaimmillaan täysin käsittämättömiä, ja olihan se nyt vaan hauskaa että kaikki muka aina tarkoitti penistä. Ärsyttävää, koska aina välillä teosta yritti lukea tieteellisenä tekstinä, mutta eihän (näin insinöörinä ainakaan) noita analyyseja vaan voinut ottaa vakavasti. Ja puuduttavaa, koska kun kahdettakymmenennettä kertaa palattiin legendaariseen "Irman ruiske" uneen, niin vähemmästäkin.
Seuraavaksi kirjaksi arvottiin Bram Stokerin Dracula Mervin lapulla. Ääniä Dracula sai kaksi, eli vain yhden vähemmän kuin ikisuosikki Peltirumpu jota ei tulla koskaan arpomaan. Muut hajaäänet Piin Elämälle, O:lle, Infinite Jestille ja Taikavuorelle.
Lopuksi mainittakoon että Boston-tyylinen Big Fat Pizza oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Donut Trump jäi koeponnistamatta, joten jälkiruuat on tultava tyyppaamaan toiste.
***
Tanelin kipi-historian ensimmäinen arvontavoitto ei kerännyt pelkästään kiitosta. Otaniemen Fat Lizzardiin oli kerääntynyt täysi kirjallisuuspiiri entourageineen, mutta vain kaksi paikalletulijaa oli tankannut 518 sivua horinaa unista maaliin asti. Kaikki olivat kuitenkin yrittäneet, keskeytykset noin välillä 20-200 sivua. Arvosanaksi Freud sai A. Pakoselta seiskapuokin ja T. Känsälältä seiskamiikan, eli keskiarvoisesti perus seiskaplussan.
Kirjassa oli paljon hyvääkin, hetkittäin ja tietyistä näkökulmista tarkasteltuna kasilla alkava arvio olisi ollut hyvinkin perusteltavissa. Kirjailija laittoi tekstissä itsensä todella peliin, eikä vain jättäytynyt kylmästi analysoimaan ja sivusta kommentoimaan unia ja teorioitaan. Erityismaininnan saivat yksityiskohtainen kuvaus jättiläismäisestä nivuspaiseesta (esimerkkinä unien kehollisista tekijöistä) ja kokemuksien jakamisesta kokaiinin käytön plussista ja miinuksista (tämä ei tainnut varsinaisesti unien tulkintaan edes liittyä).
Freud vertasi unien tulkitsemista kuva-arvoitusten ratkaisemiseen. Näitä yksityiskohtaisia uni"analyyseja" kirja olikin pullollaan, ja niiden lukeminen vaihteli akselilla viihdyttävää-ärsyttävää-puuduttavaa. Viihdyttävää, koska selitykset ja päättelyketjut olivat parhaimmillaan täysin käsittämättömiä, ja olihan se nyt vaan hauskaa että kaikki muka aina tarkoitti penistä. Ärsyttävää, koska aina välillä teosta yritti lukea tieteellisenä tekstinä, mutta eihän (näin insinöörinä ainakaan) noita analyyseja vaan voinut ottaa vakavasti. Ja puuduttavaa, koska kun kahdettakymmenennettä kertaa palattiin legendaariseen "Irman ruiske" uneen, niin vähemmästäkin.
Seuraavaksi kirjaksi arvottiin Bram Stokerin Dracula Mervin lapulla. Ääniä Dracula sai kaksi, eli vain yhden vähemmän kuin ikisuosikki Peltirumpu jota ei tulla koskaan arpomaan. Muut hajaäänet Piin Elämälle, O:lle, Infinite Jestille ja Taikavuorelle.
Lopuksi mainittakoon että Boston-tyylinen Big Fat Pizza oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Donut Trump jäi koeponnistamatta, joten jälkiruuat on tultava tyyppaamaan toiste.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti