Lupasin kirjoitella jotain havaintoja pikimustasta satiirista nimeltä Vanity Fair "juhannuksen jälkeen". Noh, onhan lokakuun loppu toki juhannuksen jälkeen.
Pidän aika paljon Jane Austenin kirjoista. Erityisesti Ylpeys ja ennakkoluulo on mainiosti kirjoitettu (tosin suomennoksesta en osaa sanoa). Thackerayn tarjoileman kylmän suihkun jälkeen on kuitenkin vaikea ottaa Austenin henkilöhahmoja ja juonenkäänteitä enää vakavasti. Miljöö on sama — 1800-luvun Englanti.
Pahinta mitä Austenin pahiksille voi tapahtua: joutua naimisiin jonkun hölmön tyypin kanssa. Parasta mitä Vanity Fairin suoraselkäisimmälle hyviksellekin voi tapahtua: päästä naimisiin unelmiensa kumppanin kanssa — tosin sitten havaitakseen, ettei se nyt ihan niin ihana ollutkaan... Eikä se hyviskään nyt aivan viaton tyyppi ollut, vaan aika ylpeän koppava. Kaikki ovat oikeastaan enemmän tai vähemmän perseestä, ja lähes kaikki heittävät veivinsä ikävissä olosuhteissa.
Kumpikaan kirjailija ei välttämättä edusta puhdasta realismia, mutta olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että Thackeray saattaa olla lähempänä totuutta. Kumpikin kirjailija saa minut kuitenkin nauramaan ääneen.
En ala juonta tiivistää, vaan tiivistän fiilikseni: Pidin. Vanity Fair menettää kuitenkin pisteitä muutamasta syystä:
- Eräät asiat olivat turhan ennalta-arvattavia. A) Rawdon Jr. perii Queen's Crawleyn. Miten juonitteleva ja niin ovela Becky ei tajunnut varautua siihen? B) Osbornen kirje Beckylle saattaa Dobbinin ja Amelien lopulta yhteen. Mutta enpä arvannut että Becky "hyvää hyvyyttään" antaa kirjeen Amelielle. Pidin kummallisena jopa.
- "Lässytystä" oli aika paljon, ennen kuin vauhtiin päästiin. Muutenkin oli rakenteellisia ongelmia, selvästikin johtuen siitä, että alunperin teos julkaistiin (ilmeisesti tasamittaisina) jatko-osina pätkissä.
Erityisen kivana pidin "postmoderneja piirteitä", jotka nyt ovat aina sydäntäni lähellä, mutta erityisesti kun niitä tulee vastaan näin vanhassa kirjallisuudessa. Siis: kirjailija seikkailee itse tarinassa mukana... ilman että sillä on mitään merkitystä juonen kannalta, kunhan tsuppailee mestoilla. Ja tekstin sekaan on myös kiva laittaa terveisiä omille kavereille.
Jotenka kokonaisuutena kasipuoli.
Thackerayn omaa kuvitusta, "Becky's second appearance in the character of Clytemnestra". Eli ei todellakaan jää epäselväksi, mikä Josin tappoi. [Retroactive spoiler alert]
BBC:n viimeisin TV-tulkinta löytyy muuten DVD:llä, jos kiinnostaa. Ihan ok.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti